Hyppää sisältöön

Ideoita ja inspiraatiota osallistumiseen

Tälle sivulle olemme koonneet yhteen ideoita ja esimerkkejä taiteeseen ja kulttuuriin osallistumisesta. Osallistumistapoja voi keksiä myös itse, eli luovuuden käyttö on enemmän kuin sallittua.

Taiteeseen ja kulttuuriin osallistumiseksi lasketaan kaikki taidemuodot kirjallisuudesta teatteriin, musiikista kuvataiteeseen, sirkuksesta performanceen – ja kaikki oman luovuuden käyttämisen muodot kirjoittamisesta laulamiseen, piirtämisestä tanssimiseen.

Musta-valkoraidalliseen paitaan pukeutunut lyhythiuksinen lapsi pitää sylissään avonaista kirjaa. Hänen suunsa on auki naurusta ja hän katsoo kameran ohi oikealle. Mustasta taustasta ei erota yksityiskohtia. Valokuva on mustavalkoinen.

Tutustu ideoihin

Kokijana: Koe ja nauti
Tekijänä: Osallistu ja tee itse
Tutustu: Inspiroidu ja löydä uusia ideoita

Musiikki

Järjestä levyraati

Jokainen osallistuja saa tuoda levyraatiin haluamansa kappaleen. Kappaleet kuunnellaan ja jokainen saa kertoa omat ajatuksensa kuunnellusta kappaleesta.

Laula ja soita

Kootkaa paikalle kaikki kynnelle kykenevät ja perustakaa kuoro tai bändi. Mikä sen nimi olisi? Millaista musiikkia se soittaisi? Soittimina voi käyttää myös muita esineitä kuin virallisia soittimia. Kokeilkaa, millaisia ääniä saatte irti vaikkapa keittiövälineistä!

Tutustu musiikin voimaan

Lue Aivoliiton sivuilta lisää siitä, miten musiikki vaikuttaa aivoihin. Laita taustalle hyvää musiikkia soimaan!

Musiikki antaa aivoille siivet

Tanssi

Katso tanssia

Lähde etsimään, mistä löytyy sinua lähin tanssiteos! Tai laita musiikkia soimaan ja katso ympäristöäsi kuin se olisi tanssiteos.

Tanssi

Laittakaa erilaisia musiikkityylejä soimaan ja kokeilkaa, millaista liikettä ja tanssia musiikki saa teidät tuottamaan.

Tutustu tanssikummeihin

Tanssikummit ovat tanssitaiteilijoita, jotka kohtaavat työssään niitä, joita ei yleensä nähdä tanssiesitysten yleisöinä. Tanssikummien työympäristöjä ovat mm. vanhainkodit, vastaanottokeskukset ja päiväkodit. Lue lisää Taidetutkan sivuilta.

Työssä tanssikummina

Kuvataide

Katso taidetta

Lähde seikkailemaan kauas tai lähelle. Käy museossa tai taidenäyttelyssä. Katso minkälaista taidetta löydät!

Piirrä, maalaa, kuvaa

Katso ympärillesi ja keskity. Mikä arjessasi oleva asia ansaitsisi tulla piirretyksi, maalatuksi tai valokuvatuksi? Kokeile rohkeasti!

Tutustu taiteeseen verkossa

Etsi, hae ja löydä tietoa museoiden kokoelmista. Kansallisgallerian verkkosivuilta löytyy lähes 12 000 teoskuvaa, jotka ovat vapaasti käytettävissä.

Kansallisgallerian kokoelmat

Kirjallisuus

Lue

Kysy toiselta osallistujalta suositusta hänelle tärkeästä kirjasta ja kokeile mitä sen lukeminen sinussa aiheuttaa.

Kirjoita

Valitse sinua kiinnostava aihe ja kirjoita siihen liittyvä lyhyt fiktiivinen tarina tai piirrä siitä sarjakuva. Tätä voi kokeilla myös ryhmässä.

Tutustu Celiaan

Celia on keskus, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Palvelut on tarkoitettu kaikille, joille painetun tekstin lukeminen on vamman, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi hankalaa.

Tutustu Celian palveluihin

Teatteri ja elokuva

Käy teatterissa tai elokuvissa

Katsokaa yhdessä teatteriesitys tai elokuva, ja varatkaa aikaa myös keskustelulle sen jälkeen.

Improvisoi yhdessä

Yhdessä improvisointi on hauskaa ja sen avulla voi opetella myös rakentavaa vuorovaikutusta. Voitte vaikkapa näytellä yhdessä uusiksi suosikkielokuvan kohtauksen.

Tutustu Kiertuenäyttämöön

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö vie korkealaatuista teatteritaidetta paikkoihin, joista ihmiset eivät pääse live-esitysten ääreen.

Esimerkiksi Rikos ja rangaistus -hanke toteutti teatterityöpajoja koulukodeissa.

Kiertuenäyttämö

Arkkitehtuuri ja muotoilu

Tutustu lähialueeseen

Tehkää tutkiva retki joko sisällä tai ulkona: Miten erilaisia rakennuksia lähistöltä löytyy? Miltä toimitilanne näyttävät, kun niitä katsoo uusin silmin?

Suunnittele unelmien asuinalue

Pohtikaa yhdessä millainen olisi unelmien asuinalue tai unelmien toimitilat! Toteuttakaa se sitten käyttäen apuna tarvikkeita, joita on helposti saatavilla – luovuuden merkeissä on myös lupa leikkiä.

Tutustu julkiseen taiteeseen

Prosentti taiteelle -videot esittelevät kiinnostavia julkisen taiteen kohteita Suomessa.

Youtube: Prosentti taiteelle

Sirkus

Käy sirkuksessa

Lähde etsimään, mistä löytyy sinua lähin sirkusesitys! Tai laita musiikkia soimaan ja katso ympäristöäsi niin kuin se olisi sirkus!

Kokeile sirkustaitoja

Kokeile jonglöörausta tai harjoittele taikatemppujen tekemistä.

Tutustu sosiaaliseen sirkukseen

Sirkuksesta siivet elämään -hanke on neljän esittävän taiteen organisaation yhteinen hanke. Sirkuksen kautta maahanmuuttajataiset nuoret löytävät sosiaalisen sirkuksen avulla omia vahvuuksiaan ja vahvistavat elämäntaitojaan kuten itsetuntoa, sosiaalisia taitoja ja rohkeutta toimia.

Sirkuksesta siivet elämään

Taide ja kulttuuri

Keskustele taiteesta

Kertokaa toisillenne, mitkä ovat olleet kaikkein tärkeimpiä taide-elämyksiä ja mitä olette niiden avulla oppineet elämästä.

Suunnittele taideteos tai esitys

Jos haluaisitte tehdä yhdessä taideteoksen, millainen se olisi? Mitä aihetta se käsittelisi? Voisiko sitä ryhtyä yhdessä tekemään? Kutsukaa taiteilija ideoimaan asiaa kanssanne.

Tutustu kulttuuriluotseihin

Kulttuuriluotsit ovat koulutettuja vapaaehtoisia, jotka toimivat paikkakuntansa kulttuurikohteiden tarjontaan perehtyneinä vertaisohjaajina. Luotsit toimivat rohkaisijoina, oppaina ja kavereina ihmisille, joiden ei muuten tulisi lähdettyä kulttuurikohteisiin.

Kulttuuriluotsit

Organisaation kehittäminen taiteen avulla

Monessa sosiaali- ja terveysalan organisaatiossa taide ja kulttuuri ovat erottamaton osa niiden toimintaa. Näissä paikoissa taiteen voima on koettu niin tärkeäksi osaksi mielekästä elämää, että toimintaa on haluttu kehittää pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti.

Hyviä esimerkkejä taiteen ja kulttuurin käyttämisestä sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden kehittämisessä pitkäjänteisesti löydät täältä:

Sipoossa kulttuuri osana hoitotyötä

Sipoo on tunnettu laadukkaasta vanhustyöstään. Muistisairaiden hoidossa käytetään säännöllisesti musiikkia ja ulkoilua.

Taidetutka: Sipoon ihme

Yle: Reportaasi Sipoosta

Kultane yhdistää kulttuurin neuvolapalveluihin Porissa

Kultane yhdistää kulttuuri-, taide- ja neuvolapalvelut kokonaisvaltaiseksi lapsiperheen hyvinvointia tukevaksi toiminnaksi.

Taidetutka: Kultane

Palvelutalosta kulttuurikeskukseksi Pirkanmaalla

Pirkanmaan Senioripalveluiden kokemus näyttää, että taide voi vaikuttaa organisaation kaikilla tasoilla.

Taidetutka: palvelutalosta kulttuurikeskus

Yle: Miten taide saadaan pysyvästi hoitolaitoksiin?

Yhteisöntaiteilija Päijät-Hämeen sote-palveluissa

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sote-palveluissa toimii organisaatiotaiteilija ja yhteisöntaiteilijoita, joiden tehtävänä on tuoda taidetta niille ihmisille, jotka ovat marginaalissa eivätkä itse tule taiteen luo.

Vuoksi Päijät-Hämeen sote-palveluissa

Taiteilijaresidenssi tuo ammattilaiset yhteen

Monissa sosiaali- ja terveysalan organisaatioissa on hyviä kokemuksia taiteilijan palkkaamisesta taiteilijaresidenssiin. Residenssissä taiteilija elää ja työskentelee yhteisön keskellä.

Taidetutka: taideResidenssi

Mistä löytyy lisätietoa matkalle taiteen ja kulttuurin maailmaan?

Tietoa paikallisista kulttuurihyvinvoinnin tekijöistä ja palveluista kannattaa kysyä oman kunnan kulttuuritoimesta ja paikallisista taiteilijayhdistyksistä sekä -osuuskunnista ja -yrityksistä.

Lisää inspiraatiota sisältöjen suunnittelemiseen löytyy alta löytyvien linkkien takaa.

Taide ja hyvinvointi – aiheisia videoita koottuna yhteen paikkaan:

Taikusydän on taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksien kehittämisen ja viestinnän yhteistyöverkosto. Taikusydämellä on alueverkostotoimintaa yhdentoista maakunnan alueella. Verkostot edistävät alueellaan pitkäjänteistä taiteen, sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten moniammatillista yhteistyötä.

Taikusydän

Taiteen edistämiskeskuksen Taiteen käytön ja hyvinvoinnin kehittämisohjelman (2015-2019) tavoitteena oli luoda taiteen hyvinvointia tukevalle toiminnalle laaja ja vakiintunut rahoituspohja sekä muuttaa nykyisiä toiminnan rakenteita ja asenteita, jotta taide olisi luonteva osa jokapäiväistä elämää.

Taiteen käytön ja hyvinvoinnin kehittämisohjelma

Sipilän hallituksen Prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihankkeen (2016-2018) tarkoituksena oli luoda uusi toimintatapa, jolla voidaan sujuvoittaa taide- ja kulttuurisisältöisten hyvinvointipalveluiden hankintaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

OKM: Prosenttiperiaate

Taidetutka on verkkolehti, joka nostaa esiin taiteen ja kulttuurin uusia rajapintoja, esittelee kiinnostavia toimijoita, tekoja ja ilmiöitä ja syventää keskustelua taiteen merkityksistä.

Taidetutka

Terveyttä kulttuurista Facebook-sivulla voi etsiä ja levittää kulttuurihyvinvointiin liittyvää tietoa, tapahtumia ja toimintamalleja

Terveyttä kulttuurista

Kulttuuria kaikille -palvelu edistää osallistumiselle avoimia ja monenlaisia yleisöjä ja tekijöitä huomioivia kulttuuripalveluja ja tarjoaa työkaluja kulttuuripalveluiden saavutettavuuden ja moninaisuuden edistämiseen.

Kulttuuria kaikille

Toimintamalleja ja menetelmiä

Itä-Suomen Hyvinvointivoimala kehittää kulttuuria hyödyntäviä hyvinvointipalveluja ja siihen liittyvää moniammatillista osaamista. Tavoitteena on lisätä taide- ja kulttuurilähtöisten menetelmien hyödyntämistä sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Hyvinvointivoimala

Vantaan taidepedagogitoimintamalli eli Taikava nivoo taidekasvatusta kehityksen ja oppimisen tukeen sekä varhaiskasvatuksen oppimisen alueisiin.

Taikava-malli

Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten ja perheiden mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä.

Kaikukortti

Aili on kuntatoimijoiden muodostama kulttuurisen seniori- ja vanhustyön verkosto.

Aili-verkosto

Avaimia omaan polkuun – taidetoiminta nuorten elämäntaitojen tukena -opas kuvaa nuorten ohjaus- ja palveluverkostoa ja taiteen paikkaa osana ilman koulutus- ja työpaikkaa olevien nuorten palveluja.

Avaimia omaan polkuun

Sosiaalisen sirkuksen hyvien käytäntöjen opas on työkalupakki sosiaalisen sirkuksen käynnistämisestä toteutukseen.

Sosiaalinen sirkus

Lastenkulttuurikeskusten menetelmäoppaiden avulla taidekasvattaja, opettaja tai ohjaaja voi toteuttaa uudenlaisen työpajan, toimintatavan tai taidehetken lasten tai nuorten kanssa.

Lastenkulttuurin menetelmäoppaat

Lue lapselle -hankkeen tavoitteena on innostaa pienten lasten vanhempia lukemaan ääneen lapsille ja valistaa heitä lapselle lukemisen tärkeydestä.

Lue lapselle

TOPIT-toimintamalli, taide- ja medialähtöisiä menetelmiä nuorten kohtaamisessa

Topit-toimintamalli

Kepeli-hankkeessa on tuotettu kehollisten ja pelillisten menetelmien materiaalipaketti kotoutumisen tueksi. Harjoitteet on kohdennettu suomea oppivien maahanmuuttaja-aikuisten ryhmiin.

Kepeli-hanke

Alueelliset kulttuurihyvinvointisuunnitelmat

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen asiakirja, joka tukee Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomuksen (2017- 2020) toimeenpanoa. Suunnitelma edistää tavoitteellisesti kulttuurin ja taiteen keinoilla pirkanmaalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Sen avulla halutaan tehdä mahdolliseksi kulttuuristen oikeuksien toteutuminen kaikille pirkanmaalaisille ja tukea hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista.

Pirkanmaa

Etelä-Savon kulttuurihyvinvointisuunnitelma 2019-2021 on strateginen asiakirja, joka ohjaa maakunnan toimijoita kehittämään kulttuurin ja hyvinvoinnin yhdyspinnoilla olevaa toimintaa. Suunnitelma on tarkoitettu kaikille, jotka pohtivat osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden tai taiteen ja kulttuurin edistämisen kysymyksiä. Kulttuurihyvinvointisuunnitelma toimeenpanee osaltaan Etelä-Savon maakuntaohjelmaa vuosille 2018-2021.

Etelä-Savo