Yhteistä taulua maalaamassa

Lehtiojan palvelukeskus, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, Lahti

Olemme perustaneet Lehtiojalle ”100minuuttiataidetta-klinikan”, jossa suunnittelemme ja kehitämme kampanjaan osallistumistamme. Tuomme klinikalle uudet ideat ja kokemukset menneistä jutuista ja mietimme yhdessä toiminnan kipukohtia ja niiden ratkaisemista.

Keväällä kampanja innoitti Lehtiojalla maalaamaan taulun, jonka maalaamiseen kaikki ensimmäisen kerroksen asukkaat osallistuvat.

Miten ihanasti personallisuus tuli esiin, kun työskentely aloitettiin! Ensin oli tietenkin kiertelyä ja kaartelua, kun osaaminen ei muka riitä. Useampi asukas kertoi, kuinka sydämen sopukoihin on piilotettuna muistoja kouluajoilta, kun ajan tapana oli ankarasti arvostella kannustamisen sijaan. Mutta piirtäminen ja maalaaminen on jäänyt siksikin, koska aina ei ole ollut saatavilla tarvikkeitakaan.

Kauniit värit ja yhdessä tekeminen vapauttivat kokeilemaan ja tunnustelemaan. Rouva Impi Mikkola aloitti itseoikeutetusti maalaamisen, koska hänellä on pitkä kokemus kehystäjänä ja lukemattomat maalaukset ovat kulkeneet hänen taitavien käsiensä kautta. Hän maalasi varmoin ottein pieniä sieviä kuvioita. Miesväki maalasi pitkin vedoin leveillä siveltimillä. Niin kuin he ovat aina maalanneet. Taloja, aitoja tai seiniä.

Tämä taulu tulee kaikkien nähtäville yhteisiin tiloihin ja taulu paljastetaan asiaankuuluvin juhlallisuuksin. Se jää rakkaaksi muistoksi yhteisestä kampanjasta ja ohjaa tulevia lehtiojalaispolvia tarttumaan taiteen mahdollisuuksiin.

Koko Eurooppa lukee-viikkoakaan ei unohdettu. Rakennettiin pikkukirjastoja, joista jokainen voi halutessaan ottaa kirjan käteen ja lukea. Yhden kirjan suosio nousi ylitse muiden. Se oli Ulla-Maija von Hertzenin kirjoittama ”Minun tieni, kuinka selvisin pahimmasta”.

Eikä aina tarvitse lukeakaan; jo kirjan tuntu ja tuoksu tuovat muistoja. Kannen silkkinen pinta ja sivujen rapina voivat viedä lapsuuteen ja nuoruuteen ja kenties niihin hyviin koulumuistoihin, jolloin monelle lukeminen oli ainoa tapa matkustaa kaukaisiin maihin.

Urheilukulttuuriin kuuluu grillissä kypsyvän makkaran tuoksu

Lahti on urheilukaupunki ja heihinkin, jotka eivät ole urheilusta kiinnostuneita, tarttuu kaupunkikuvaa värittävien urheilutapahtumien sähköinen tunnelma.

Urheilu nostattaa tunteita, eikä pelkästään positiivisia; epäoikeudenmukaiselta tuntunut jäähy omalle pelaajalle suututtaa ja vastustaja sai maalin tuomaripelillä. Se kuohuttaa!

On hyvä välillä suuttua ja antaa suuttumuksen kuulua. Sen jälkeen on puhtaampi olo. Urheilu antaa siihen mainion tilaisuuden, eikä kukaan vahingoitu. Etenkään, kun kannatetaan samaa joukkuetta.

Ja mikäpä oli sen mukavampaa kuin katsoa urheilua yhdessä suurelta kankaalta. Kisakatsomossa seurasimme MM 2019-jääkiekkoa. Vaikka hyvältä näyttänyt peli päättyi tuskalliseen tappioon, mieli oli virkeä kaikesta hurraamisesta ja kannustamisesta.

Aika moni muisti jonottaneensa lätkäpelin erätauolla makkaraa, mikä oli ensin liian kuuma, lopuksi jääkylmä ja ainakin osa sinapista oli takin rinnuksilla. Muisteltiin, kuinka Kiekko-Reippaan ottelussa Leuka Mononen kiipesi katsomoon mätkimään mailalla katsojaa, joka oli huudellut Monosen mielestä sopimattomia. Jäähyhän siitä tuli. Voi niitä aikoja! Nuoret voivat googlata, kuka on Leuka Mononen.