Tanssille tuntuu olevan huutava tarve vanhustyön yksiköissä

Olen Elli Isokoski, tanssitaiteilija, toiminnanjohtaja ja perustajajäsen Myrskyryhmä-nimisessä tanssiryhmässä. Olemme vieneet nykytanssia vanhustyön yksiköihin vuodesta 2002. Vuosien mittaan olemme kehittäneet esitysten lisäksi hoitajakoulutusta, taiteilijaresidenssejä hoivayksiköissä ja osallistavaa tanssielokuvatyöskentelyä. Olen tehnyt työtä myös asiantuntijana taiteen ja soten yhteistyötä edistävissä hankkeissa.

Myrskyryhmän työ on lähtenyt halusta tanssia ja erityisesti heille, jotka eivät pääse omatoimisesti tanssiesityksiin. Ensimmäiseksi yleisöksemme valitsimme hoivayksiköissä asuvat ikäihmiset ja sille tielle olemme jääneet. Tanssille tuntui olevan huutava tarve vanhustyön yksiköissä.

Ikäihmisten parissa olen löytänyt merkityksen tanssilleni. Vaikka tanssi on aina ollut minun elämässäni erittäin oleellista ja tärkeää – ”se juttu” -, joskus tuntui, että maailman menolle sillä ei ole mitään merkitystä. Esiintyessämme ensimmäisiä kertoja vanhainkodeissa koin tanssillani olevan merkitystä. Esityksemme liikutti, kosketti ja liikkeen näkemiselle oli iso tarve. Vuosia myöhemmin eräs katsoja tiivisti sanoiksi, mistä siinä on kyse: ”Näin kuinka nautit liikkumisesta esiintyessäsi ja tunsin sen omissa luissani ja lihaksissani.”

Toinen työni merkitystä kiteyttävä palaute on TanssivaKuva -pilotista. Palvelukeskuksen osastolla asuva Marjatta kertoi, että työpajat avasivat hänelle aivan uuden maailman. Tutustuttuaan tanssielokuviin ja niiden tekemiseen hän katsoo ympäristöään uudella tavalla, koreografian ja tanssin kautta. Siinä vaiheessa elämää, kun toimintakyky heikentyy, arjen piiri pienentyy eikä enää pysty tekemään asioita, joista ennen nautti, on arvokasta, jos pystyy löytämään uusia kiinnostuksen kohteita ja tapoja katsoa maailmaa. Minusta on mahtavaa, että pystyn työni kautta avaamaan uusia maailmoja osallistujille.

Taidetoiminnasta osallistujille suoraan koituvan hyödyn lisäksi olen työssäni huomannut toiminnallamme olevan vaikutuksia ja mahdollisuuksia tukea myös vanhustyön yksiköiden yhteistyötä läheisten kanssa ja hoivakulttuurin muutosta. Hoivayksiköihin viemämme esitykset toimivat paitsi keskustelun avaajina myös kulttuuritarjontana työntekijöille työhyvinvointia edistäen. Yksiköissä, joissa kulttuurinen työote ja taidetoiminta ovat vahvasti läsnä, on pystytty vaikuttamaan työn houkuttelevuuteen ja vähentämään henkilökunnan poissaoloja.

Pienemmällä paikkakunnalla työntekijä tokaisi esityksemme jälkeen: ”Kiitos esityksestä! Täällä meidän paikkakunnalla ei juuri muualla voi nykytanssia nähdäkään.” Toivon, että toimintamme hyödyttäisi muitakin, sen sijaan, että esitykset ajatellaan vain asukkaiden iloksi. Oman taidekokemuksen lisäksi henkilökunta voi saada uutta tietoa asukkaistaan esitystä seuraavissa yleisökeskusteluissa tai havainnoimalla asukkaita esityksen aikana. Lisäksi siitä saisi puheenaihetta viikoiksi esityksen jälkeenkin. Vaikka esitystä ei muistaisikaan, tunnelmat jäävät elämään.

Olemme tehneet useamman taiteilijaresidenssin yhdistäen tanssia ja valokuvaa. Valokuvat viestivät ryhmäkodin toiminnasta sellaisillekin läheisille, jotka eivät päiväsaikaan pääse läheisiään tapaamaan ja näkevät aina illaksi hiljentyneen ryhmäkodin. Monille heistä on arvokasta nähdä oma läheinen nauttimassa tai osallistumassa yhteiseen toimintaan. Tanssikuvat minusta asukkaiden kanssa ja runo tuosta kohtaamisesta taitavat vieläkin olla erään palvelutalon hissin vieressä, muistuttamassa menneestä projektista.

Yritämme kannustaa mainostamaan esityksiämme ja tapahtumiamme myös asukkaiden läheisille. Yhdessä vietetty aika, hetket, jolloin hiipuva läheinen nauttii, ovat läheisille tärkeitä. Me olemme residenssijaksojemme lopuksi järjestetyissä juhlissa saaneet asukkaita esiintymään ja tämä on ollut vallan erityistä läheisille ja koko henkilökunnalle. Kykyä ja annettavaa löytyykin vielä, vaikka se helposti unohtuu vaivojen ja heikkenemisen myötä.

Silloin, kun asukkaat tuodaan esitykseen tai tapahtumaan, ovi laitetaan kiinni ja kukaan henkilökunnasta ei jää tilaisuuteen, minulle tulee suru. Säälin hukkaan heitettyjä resursseja. Minulle riittävät hyvät hetket asukkaiden kanssa, kun saan toteuttaa taidettani ja välittää sitä onnistuneesti muille. Mutta eikö tilaajalla ole halua hyödyntää täysillä meidän toimintaamme? Muistan myös ne kerrat, kun yksikkö on ostanut koulutussarjan henkilökunnalleen mutta ei ole järjestänyt aikaa, jotta henkilökunta voisi osallistua. Ei jätetä taidetta ja kulttuuria sanahelinäksi, riveiksi toimintakertomuksessa, yksittäisiksi vieraileviksi esityksiksi tai satunnaiseksi viihteeksi asukkaille, kun se voi olla niin paljon muutakin.

Taide- ja kulttuuritoiminta voi kokonaisvaltaisesti tukea yksiköiden toiminnan ydintä sekä positiivista työkulttuuria ja asiakkaiden tasavertaista kohtaamista. Aukaista hoivayhteisön ovia ympäristöön; olla esimerkkinä siitä, että voi tulla käymään. Auttaa elämän käsittämättömyyden äärellä olemisessa, pehmentää kolhuja ja syventää värejä. Koota ihmiset yhteisen äärelle – niin henkilökunnan, asukkaat ja läheiset.