Hyppää sisältöön

Taide kulki rinnalla myös arjessa – Helena Norokallion viikko taiteen parissa

Viikkoni taiteen parissa -sarjassa kampanjan suojelijat kertovat omasta viikostaan taiteen parissa. He kirjaavat kampanjan Taidepassiin minuutit taiteen tekijänä ja kokijana sekä taidekokemusten vaikutukset: Herättikö kokemus ajatuksia ja tunteita, antoiko se mahdollisuuden lepoon tai muiden kanssa yhdessä oloon? Tällä kertaa vuorossa on Helena Norokallio.

Maanantai 16.9.

Palasin ajatuksissani viikonloppuna olleeseen Gasthaus Orkesterin Music From The Movies of David Lynch -konserttiin. Olen kuunnellut netistä tänään biisejä ja katsonut videoita. Tunnelma niissä on mystinen ja samalla uhkaava. Twin Peaksin melodioiden ja hahmojen myötä kokemus on myös nostalginen – nuoruusvuodet palautuvat mieleen. Orkesteri oli taitava ja esitys oli myös visuaalisesti hieno. Oli myös mahtavaa jakaa kokemus hyvien ystävien kanssa. Käyn matkakumppanini kanssa usein linturetkillä kuvaamassa lintuja. ”The owls are not what they seem” -lause mietityttää meitä usein.

Mietin muistoja nuoruudesta, mielikuvia ja kummallisia kysymyksiä, pohdintaa maailmasta ja mitä on verhon takana. Ovatko asiat sitä, miltä ne näyttävät? Miksi ruma on välillä kaunista ja kauniiseen liittyy uhkaa? Mysteerejä. Toki taitavat muusikot ja varsinkin saksofonin ja trumpetin äänet saivat myös ihokarvat pystyyn.

90 minuuttia kokijana

Tiistai 17.9.

Tänään posti toi iloisen yllätyksen: Kivikirkot – Matka keskiajan katoliseen Suomeen -kirjan. Mahtavan upean näköinen teos, jossa pohditaan sitä, mistä johtuu näiden kirkkojen lumovoima. Harrastimme entisen mieheni kanssa keskiaikaisten kivikirkkojen valokuvausta. Olen aina pitänyt kivistä: pientien kivien keräämisestä matkamuistoiksi, jylhistä vuoristoista, rantakallioista. Myös vanhat jyhkeät kivirakennukset kiehtovat sekä myös kirkkotaide. Yksi mielenkiintoisimmasta kirkon seinämaalausten osalta on Maarian kirkko Turussa. Tunti vierähti katsellessani kirjan upeaa kuvitusta.

Ehkä eniten heräsi tiedon halu ja toive, että olisi aikaa perehtyä kirjaan rauhassa. Todella kattava tietopaketti. Odotan kirjan tarjoavan myös näkökulmia suomalaisen muinaisuskon ja kristinuskon välisestä suhteesta ja siitä, miten taide keskiajan kirkoissa ilmentää sitä.

60 minuuttia kokijana

Keskiviikko 18.9.

Tänään oli tiivis työpäivä Helsingissä. Taide kulki mukana kuitenkin myös tänään. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry:n kokouksessa taide ja kulttuuri mainittiin moneen otteeseen. Sosiokulttuurinen vanhustyö on tärkeä osa järjestöjen matalan kynnyksen toimintaa ja se tuo iloa ja osallisuutta arkeen. Taide voi näyttäytyä liittomme toiminnassa monissa kohdissa. Ikäteknologiassa, etsivässä vanhustyössä, monikulttuurisessa vanhustyössä ja eri sukupolvien kohtaamisessa. Tänään kerroin erityisesti Sippe-toiminnasta, johon on kehitetty monia taidepaketteja hyvinvointikutsujen aiheiksi: muun muassa valokuvaus-, musiikki-, kuvataide- ja kirjallisuuspaketti. Myös digitaalisuus ja virtuaalinen elämysmaailma on osa hanketta: virtuaaliseen ympäristön voidaan lisätä kaikille aisteille ”elävää” taidetta.

Tänään osallistuin siis ikäihmisten taidetoiminnan kehittäjänä. Hanketyö ja uusien toimistojen kehittäminenkin voidaan nähdä taiteena. Ainakin itse näin välillä koen. Vuorovaikutus muiden kanssa sai uusia ajatuksia heräämään. Dialogin ja vertaisuuden kautta syntyi taas paljon uutta, mistä ammentaa tuleviin hankeideoihin. Rohkeutta tuli myös lisää.

120 minuuttia tekijänä

Torstai 19.9.

Tänäänkin oli kirjapäivä: ostin Samuli Heimosen hienon Me olemme susi -kirjan. Eläimet ovat minulle todella tärkeitä ja pidän eläinaiheista maalauksista. Ne tuovat turvaa kotonani ja kyllä ne maalausten eläimet ovat myös jonkin asteisia voimaeläimiä. Minulle tärkein tauluni on Piia Lehden työ Luottamus, missä kohtaavat pikkulintu, petolintu ja ihminen. Kuka luottaa keneenkin ja kuinka paljon kesy voi luottaa villiin ja päinvastoin?

Mutta takaisin susiin. Katsoin kirjan kaikki kuvat läpi ajatuksella. Ja ihmettelin. Ja ihailin. Ihmisen ja suden välinen suhde puhuttaa tälläkin hetkellä. Kirjaa tutkiessani mieleeni tulee suden demonisointi ja 1880-luvun tapahtumat Turun seudulla (susi tappoi yli 20 lasta Turun seudulla 1880-luvulla ja tämä susi on muistaakseni täytettynä jossakin koulussa Turussa). Muistan myös kerran kotiseudullani Eurajoelle kuulleeni pellonreunassa suden ulvontaa. Minua pohdituttaa kaksijakoinen suhtautuminen: ihailu, kunnioitus ja toisaalta valtava pelko. Susi on peto. Ihminen on peto. Heimosen pohdinnat teemasta ja maalaukset ovat mahtavia. Eniten herää kuitenkin suuri kunnioitus luontoa ja elämiä kohtaan. Ja jotenkin tulee myös surulliseksi.

Kuvat puhuttelivat todella paljon ja tunteisessa sekoittui kunnioitus, pelko, suru. Ihmisen julmuus elämisiä kohtaan tuli myös mieleen, Tuli myös kaipuu metsään. Herätti muistoja rakkaasta ihmisestä, jonka kanssa olemme nähneet Heimosen upean näyttelyn susista.

Päivän aikana mentiin tunnelmasta toiseen: tänään työpaikallani Kotikunnaan ikäihmisten asuinkodissa oli yhteislaulua ja musiikkia muutenkin. Työhuoneeni sijaitsee aivan tämän tilan vieressä ja kuulin, kuinka innoissaan ikäihmiset lauloivat tuttuja kappaleita ja taisin samassa vähän itsekin kirjoittaessani hyräillä. Musiikki tuo meille paljon iloa!

60 minuuttia kokijana ja 15 minuuttia tekijänä (hyräillen!)

Perjantai 20.9.

Tänään katsoin TV-sarjan Sharp Objects, joka teki todella lähtemättömän vaikutuksen. Odotan vain, että pääsen käymään kokemaani läpi jonkun kanssa! Piti katsoa vain pari osaa, mutta katsoin kaikki.

Mieltäni jäi vaivaamaan pitkäksi aikaa sekä näyttelijäsuoritukset että tapahtumat ja tunnelma. True Detective -sarjan ekan kauden jälkeen paras sarja. Tunnelman luominen on mahtava taito ja tässä oli kyllä siinä onnistuttu. Myös näyttelijöiden työtä ihailin. Tässä tuli paljon pohdittua monta päivää jälkeenkin päin perheiden sisäisiä suhteita, lasten ja vanhempien symbioosia, kiintymyssuhteita, traumoja. Kaikkea, mikä on ihmisten elämässä kulissien takana. Ihmissuhteiden omituisuudet eli miten määrätyt ihmiset valitsevat toisensa tai joku vanha trauma meissä valitsee? Pohdin tätä sarjaa kyllä vieläkin. Hienosti tehty. Pitäisi lukea tämä kirjana myös. Yksi ystäväni on nyt tarttumassa juuri kirjaan ja odotan sitä hetkeä, että pääsen jakamaan ajatuksia tästä. Ehkä tämä outo jälkiolo tästä häipyy sitten.

360 minuuttia kokijana

Lauantai 21.9.

Osallistuin aivan mahtavaan Unta kauan -tapahtumaan Turun Reviirissä. Loistavia bändejä ja parasta seuraa! Parasta antia oli Megahammer – Paluu 80-luvulle: varsilenkkarit ja autenttinen soundi! Ihan huimaa! No easy way out -cover oli viikon tähtihetki! Onneksi on ihmisiä, jotka mahdollistavat tällaisia tapahtumia ja valitettavan pienin taloudellisin resurssein tekevät työtä elävän musiikin ja mielenkiintoisten bändien saamiseksi esiin. Oli lisäksi hienoa, että tapahtumassa oli kaikenikäisiä ihmisiä. Arvostan! Tämmöistä enemmän ja tukea tällaiselle toiminnalle! Tapasin kiinnostavia ihmisiä kuten Olli Kiviluodon, joka teki viime talvena Turkuun viisimetrisen lumikissan. Se oli hieno arkipäivää piristävä taideteos. Myös Kiviluodon levynkansitaide on upeaa esimerkiksi Oranssi Pazuzun levyissä.

Tapahtuman myötä tulin iloiseksi ja innostuneeksi. Sain energiaa ja toiveikkuutta. Tuntui kivalta olla olemassa ja saada jakaa näitä hetkiä. Heräsi myös kunnioitus ihmisiä kohtaan, jotka järjestävät näitä ja tekevät talkoilla työtä pitääkseen musiikkitarjonnan monipuolisena ja kaikkien saavutettavana.

300 minuuttia kokijana ja 120 minuuttia tekijänä

Sunnuntai 22.9.

Tänään lepäsin, ulkoilin ja muistelin. Pidin vapaapäivän kaikesta. Myös taiteesta.

Taide ja kulttuuri saivat aikaan paljon sekä arjessa että mielessä

Taide ja kulttuuri tuovat työhöni mielekkyyttä ja olenkin viihtynyt samassa työpaikassa jo lähes 20 vuotta. Viikko herätti ajatuksia, tunteita, muistoja, vahvisti ystävyyssuhteita. Toi kauneutta ja rujoutta. Iloa ja haikeutta. Opin myös uusia asioita ja tutustuin uusiin ihmisiin. Tapahtui paljon asioita sekä konkreettisesti että omassa mielessä. Sen huomasi nyt, kun tätä kirjoitti. Ehkä suurin oivallus oli aforismi Turun Sanomissa: ”Eniten läsnä on se, joka on poissa”.

Aion tämän viikon jälkeen jatkaa taiteen ja kulttuurin parissa samaan tapaan kuin ennenkin. Tehdä sosiokulttuurisen vanhustyön ja kulttuurin saavutettavuuden eteen rohkeasti työtä. Tukea elävää musiikkia ja käydä katsomassa bändejä livenä. Voisin taas herätellä pianonsoittoharrastusta talven aikana. Nuotit hain jo vintiltä valmiiksi. Lukea susikirjan kannesta kanteen.

Viikkoni minuutit yhteensä: 1125 minuuttia

Haastan mukaan…

Haastan mukaan Laitilan Terveyskodin ja Laitilan Vanhaintuki ry:n sekä Eurajoen Jokisimpukan.