Saimme varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen hyviä uusia näkökulmia ja työkaluja
Meillä kampanjaan osallistuminen koettiin voimaannuttavana ja virkistävänä tekemisenä. Työnantajan positiivinen asenne kannusti osallistumaan ja ideoimaan vapaammin. Kulttuurihyvinvoinnin käsite tuli meille entistä laajempaan tietoisuuteen.
Saimme varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen hyviä uusia näkökulmia ja työkaluja: LAKU-lähete, digitaalinen valokuvanäyttely leikkitilaan, satuteltta-nurkkaus kirjoineen, lorupussit terveydenhoitajille, taideryhmä Tiukuset (jatkoa toivotaan!), 6 kk ryhmäneuvolaan saatiin mukaan taidekasvattaja.
Erityisenä onnistumisena nostamme esiin yhteistyön Lastenkulttuurikeskus Verson kanssa. Tajusimme kampanjan myötä, että meillä on heidän kanssaan yhteiset lapset ja yhteiset tavoitteet.
Jatkossa pyrimme siihen, että luodut toiminnot jatkuvat mahdollisuuksien mukaan. Yhteistyön Verson kanssa haluttaisiin jatkuvan. Toivomme löytävämme myös muita yhteistyötahoja esim. musiikin toimijoiden kanssa. Myös museon väki tuli meille kampanjan myötä tutuksi, joten sinnekin päin voisimme viritellä yhteistyötä.