Hyppää sisältöön
Pöydän ääressä maalataan vesiväreillä. Pöydällä on kolme vesiväripalettia, värikyniä ja papereita. Mallina toimivat keltaiset ja oranssit muovikukat.

”Olemme avoimia uusille ajatuksille”

Mäntyrinteen vanhainkoti, Turku

Mäntyrinne on osa Turun kaupungin vanhusten asumispalveluita. Tehtävämme on ympärivuorokautisessa palvelussa olevan vanhuksen voimavaralähtöisen ja mielekkään loppuelämän turvaaminen. Se tapahtuu tarjoamalla hoitoa ja huolenpitoa, joka meille tarkoittaa myös mielekkään päivän sisällön luomista kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä asiakaslähtöisesti. Kampanjaan osallistuvat Mäntyrinteen osastot 1 – 6.

Toiminnassamme on tällä hetkellä taiteen ja kulttuurin saralta esimerkiksi laulutapahtumia, maalausta ja käsityökerho. Kampanjaan osallistumisen tavoitteenamme on saada kulttuuri entistä vahvemmin osaksi arjen elämää ja toimintaa sekä saada näkyvyyttä jo käytössä oleville hyville käytännöille. Olemme avoimia uusille ajatuksille ja toivomme myös saavamme ”vertaistukea” muilta kampanjaan osallistuvilta.