Luonnosta ja kulttuurista virtaa lähestyvään syksyyn
Kotokampuksen loppukesässä on keskitytty ulkoiluun ja erityisesti pihapeleihin. Kesän aikana meillä on työskennellyt kolme lempääläläistä kesänuorta, jotka ovat järjestäneet lähes päivittäin pihapelejä asukkaille. Mukaan on mahtunut myös lettukestit, tietovisailua, levyraatia ja muistelutuokioita.
Tampereen VPK:n puhallinorkesteri saapui paikalle jo 33. kerran Unikeonpäivän konserttiin. Ulkokonsertti keräsi lämpöisenä iltana paljon väkeä nauttimaan musiikista.
Asukkaille kulttuurielämyksen tarjosi myös retki Hakkarin kesäteatteriin ja ”Vankikuljetus 86” -esitykseen. Meille oli teatterin puolesta varattu eturivin paikat ja väliajalla pullakahvit tuotiin myös katsomoon.
Elokuu jatkui Kotokampuksella vielä kesäpuuhissa ja syksyyn valmistautuessa. Sateiset päivät vietettiin Puuhapajoissa askarrellen, pelaillen ja lehtiä lukien.
Ehkä yksi elokuun odotetuimmista hetkistä oli, kun tangokuningas Kyösti Mäkimattila saapui säestäjänsä Juha Maunun kanssa ilahduttamaan meitä musiikin ja runojen kera. Musiikista nautittiin myös karaoken merkeissä, mikä veti tuvan täyteen innokkaita tulkitsijoita ja yleisöä.
Kesän viimeinen retki tehtiin Saarikonmäen laavulle. Asukkaita ja vapaaehtoisia lähti matkaan suuri määrä. Säätiedotetta vahdattiin pitkin viikkoa ukkoskuurojen takia, mutta saatiinpa kaunis kesäpäivä metsäretkeä varten. Ihanaa luontoterapiaa, jonka voimin jaksaa kohti syksyn kulttuuririentoja!