Hyppää sisältöön
Huoneen keskellä olevalla pöydällä on tietokone ja muuta elektroniikkaa. Pöydän ääressä istuu ruutupaitaan pukeutunut henkilö. Salissa istuu pöytien ääressä myös muita henkilöitä. Heidän kohdalla valokuva on kuitenkin epätarkka, jotta henkilöitä ei tunnistaisi kuvasta.

”Kulttuuri ja taide osana hyvää elämää uudessa Kotokampuksessa”

Lempäälän Kotokampus ry, Lempäälä

Meillä ensimmäinen 100 minuuttia taidetta -kuukausi on edennyt vauhdilla ja siihen on mahtunut monia erilaisia tapahtumia.

Alkuvuosi on ollut meille muutosten aikaa, kun organisaatiomme vaihtoi nimensä Lempäälän Ehtookodosta Lempäälän Kotokampukseksi. Uudella nimellämme haluamme viestiä siitä, millainen kyläyhteisömme todellisuudessa on: positiivinen, vireä, yhteisöllinen ja iätön sekä rohkeasti asukkaidensa näköinen.

Meillä päivä- ja viikko-ohjelma koostuu yhdessäolosta monen eri teeman äärellä. Aktiviteetteja löytyy varmasti kaikille, sillä niistä päättävät asukkaamme itse.

Yhteen kokoonnumme vaikkapa tanssimaan, nojatuolimatkustelemaan, tekemään käsitöitä tai keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Joka viikko on tarjolla jopa 750 minuuttia erilaista toimintaa asukkaillemme. Näiden avoimien ryhmien lisäksi järjestämme erilaisia juhlia, tapahtumia ja retkiä.

100 minuuttia taidetta -kampanjaan liittyen Kotokampuksen henkilökunnalle alkoi koulutus yhdessä Kulttuurikeskus PiiPoon kanssa asukkaiden kulttuurihyvinvointiin liittyen. Koulutus tukee työntekijöiden valmiuksia suunnitella, toteuttaa ja tukea asiakkaiden toiveisiin perustuvaa monimuotoista kulttuuritoimintaa ja kulttuurista aktiivisuutta osana Kotokampuksen elämää ja palveluita.

Vuoden aikana jokaiselle asukkaalle laaditaan yksilöllinen kulttuurisuunnitelma, seurataan yksilöllisesti kulttuurisuositusten toteutumista ja tuetaan henkilökuntaa kulttuurihyvinvoinnin osaamisessa ja ajattelumuutoksessa.

Koko henkilökunta on saanut tehtäväkseen valmistella ja suunnitella oma-asukkaan kanssa innostava ja yksilöllinen 100 minuuttia -suunnitelma.

Tässä ajatuksia ja tunnelmia työntekijöiltämme kulttuurihyvinvointi-koulutukseen liittyen:

”Hienoa, että annetaan lupa ja mahdollisuus tehdä asiat jotenkin eri tavalla. Eli yksilöllisesti.”

”Tärkeä aihe, joka saattaa jäädä liian usein huomioimatta.”

”Pienetkin asiat ovat merkittäviä ja kulttuurin määritelmä niin moninainen ja laaja. Jokaiselle löytyy varmasti jotain.”

Kuvateksti: Elokuva-illassa yhdessä valittu elokuva, Sound of Music- laulava Trappin perhe, vei katsojat mukanaan upeisiin maisemiin ja musiikin pyörteisiin.