Hyppää sisältöön
Pöydällä on erivärisiä pelikortteja. Korteissa on eri numeroita. Pöydän ääressä istuu pelaajia. Vain pelaajien kädet ovat näkyvissä.

Kaikille huolehditaan vastaisuudessakin vähintään 100 minuuttia taidetta viikossa

Kampanjan myötä meillä on ollut aiempaa enemmän yksilöllisemmin tarjottuja mieleisiä taide- ja kulttuurielämyksiä.

Toiminnan suunnitelmallisuus on lisääntynyt. Kulttuuria syntyy asukkaiden toiveiden pohjalta ja olemme keskittyneet kampanjan myötä tuomaan nimenomaan taidekokemuksia asukkaille. Asukkaat ovat itse ideoineet retkiä ja erilaisia teemajuhlia on pidetty. Henkilökunta on kampanjan myötä innostunut viemään asukkaita enemmän yksikön ulkopuolelle esim. museoihin ja retkelle. Asukkaat ovat olleet tyytyväisiä ja tekemiset ovat olleet mieluisia.

Yksi syy onnistumiseen on ollut se, että meillä on ollut käytettävissä hyvinvointiavustajia, jotka eivät ole osallistuneet varsinaiseen hoitotyöhön ja näin ollen aikaa aktiviteetin lisäämiseen on ollut enemmän.

Aiomme jatkaa samaan malliin. Tehdään taide ja kulttuuri jokapäiväiseksi osaksi arkeamme. Jatkamme tekemistä ja toiminnan kehittämistä. Aiomme parantaa taide- ja kulttuuriaktiviteettien kirjaamista. Panostamme omahoitajan rooliin aktiviteettien järjestämisessä.

Kaikille huolehditaan vastaisuudessakin vähintään 100 minuuttia taidetta viikossa.