”Arjen ongelmaratkaisutyötä”
Lempäälän Kotokampus ry, Lempäälä
Taide- ja kulttuuritoimintaa on meillä ollut monipuolisesti. Ryhmätoiminta pyörii säännöllisesti. Niiden lisäksi on koettu monenlaisia elämyksiä ja yllätyksellisiäkin hetkiä.
Kotokampuksen nimi- ja ystävänpäiväjuhlat 14.2. keräsivät paikalle suuren joukon asukkaita. Ohjelmassa oli Ahti Jokisen esittämiä runoja ja tekstejä, uuden nimen julkistus ja tietysti kakkukahvit. Kahvien jälkeen Manse kvintetti tahditti tansseja. Kyllä oli mukavaa!
Kotokampuksen henkilökunnan kulttuurihyvinvointi-koulutusta jatkettiin maaliskuussa yhdessä Kulttuurikeskus PiiPoon kanssa. Henkilökunta oli saanut tehtäväkseen valmistella ja suunnitella oma-asukkaan kanssa innostavan ja yksilöllisen 100 minuuttia taidetta -suunnitelman.
Tehtyjä suunnitelmia käytiin koulutuksessa yhteisesti läpi. Oli ilahduttavaa nähdä kuinka paneutuneesti ja innostuneesti henkilökunta oli tehtävään tarttunut. ”Tosi mielenkiintoista on ollut tehdä tätä” oli yleinen kommentti.
Suunnitelmissa oli löytynyt mm. tällaisia tavoitteita toiminnalle: huomioiduksi tuleminen, omanarvontunteen lisääminen, yksinäisyyden vähentäminen, toiminnallisuuden lisääntyminen, uusien ilmaisukanavien löytyminen, aktiivisempi arki.
Suunnitelmia tehdessä on myös koettu yllätyksiä: Erään asukkaan luota oli löytynyt valtava vinyylilevykokoelma. Nyt henkilökunta laittaa joka päivä levyn soimaan. Tämä on kirjattu myös asukkaan hoitosuunnitelmaan.
Yksilöllisiä suunnitelmia ryhdytään nyt viemään käytäntöön. Toteutuksessa tarvitaan sekä asukkaan luokse vietäviä taiteen kokemismahdollisuuksia että asukkaiden liikuttamista pois omasta huoneesta taiteen luo. Koulutuksessa käytiin läpi niitä haasteita, joita näiden käytäntöön viemisessä on.
Moni asukas ei osaa sanoa mitä toivoo kulttuurilta. Ratkaisuksi ehdotettiin rohkeaa kokeilukulttuuria: annetaan asukkaille pieniä maistiaisia erilaisista taiteenlajeista ja toimintamuodoista ja katsotaan mikä niistä lähtee innostamaan.
Eräs työntekijä totesi, että vuoden kohokohtien ja juhlien ja ”helmihetkien järjestäminen” on helppoa, mutta taiteen ja kulttuurin viikoittainen toteutus haastavampaa, etenkin jos ryhmätoiminta ei asukasta kiinnosta. Ratkaisuksi tähän ehdotettiin henkilökunnan yhteistyötä: kerätään tietoa tarpeista, toiveista ja ratkaisuista yhteen ja mietitään yhdessä miten asukkaiden viikottainen taide- ja kulttuuriosallisuus saadaan toteutettua.
Tämä koettiin myös innostavana asiana. Taiteesta ja kulttuurista keskusteleminen on elämänsisältö-asiaa, joka tuo myös henkilökunnan työhön lisää sisältöä.
Koulutuskerrasta jäi optimistinen olo: vaikka toteutus ei ole aina helppoa, on asioiden ratkaiseminen mahdollista. Kotokampuksen henkilökunta tekee arjen ongelmaratkaisutyötä.