Hyppää sisältöön
Metsään, koivupuiden keskelle on kerääntynyt iso joukko ihmisiä. Osa heistä istuu kivillä tai puupenkeillä, osa pyörätuoleissa. Muutama heistä katsoo kohti kameraa ja vilkuttaa sille. Puiden välistä paistaa aurinko.

Kulttuurisuunnitelmat tullaan tulevaisuudessa sisällyttämään osaksi hoito- ja palvelusuunnitelmaa

Henkilökohtaiset kulttuurisuunnitelmat lähensivät asukkaiden ja henkilökunnan suhdetta.

Lue lisää
Oorkesteri soittaa pihalla. Kuuntelijat istuvat puistonpenkeillä. Puut ja pensaat ovat täydessä lehdessä. On kaunis kesäpäivä.

Luonnosta ja kulttuurista virtaa lähestyvään syksyyn

Musisointi, teatteri ja luontoretket ovat siivittäneet loppukesän päiviä sekä tuoneet iloa asukkaille.

Lue lisää
Punertavan, isoikkunaisen palvelutalon pihamaalla taiteilee pelleasuun pukeutunut esiintyjä. Hän tasapainoilee yksipyöräisen päällä ruudullisissa housuissa, raidallisessa paidassa, henkseleissä ja punaisessa lippalakissa. Hänellä on valkoiseksi maalattu naama ja punainen pellenenä. Hän temppuilee sivuttain kameraan nähden nurmikon halki kulkevalla hiekkatiellä. Nurmikolla on paljon yleisöä. Kuvan etualalla istuu kaksi katsojaa mustissa, harmaajalkaisissa puutarhatuoleissa. Toisella katsojalla on monivärinen, raidallinen paita, keltainen kudottu myssy ja silmäläsit. Hänen vieressään istuvasta katsojasta näkyy vain punertavan ruskeat hiukset ja vähän mustaa paitaa. Heidän edessään istuu toiset kaksi katsojaa mustissa pyörätuoleissa. Myös heillä on värikkäät asut. Heidän vieressään mustilla puutarhatuoleilla istuu oranssipaitainen ja lippispäinen lapsi ja hänen vieressään lippispäinen aikuinen. Heidän takanaan puisessa isossa pihakeinussa istuu vihreäraidallisessa paidassa ja tummissa shortseissa tummatukkainen lapsi. Keinun vieressä lähellä kuvan keskiosaa on toinen puinen, vaalealla katoksella varustettu pihakeinu, jossa istuu kaksi katsojaa. Toisella heistä on vaalea hihaton paita ja vaaleat hiukset. Toinen on ruskeahiuksinen ja hänellä on puna-musta-valkokirjava paita. Heidän vieressään, lähellä kuvan keskellä olevaa puun kantoa, istuu vaaleansiniseen, hihattomaan paitaan ja mustiin puolipitkiin housuihin pukeutunut nainen. Hänen edessään puuterhetuolilla istuu harmaatukkainen, vaaleaan pusakkaan pukeutunut nainen. Hänen vieressään on punainen rollaattori. Katetun pihakeinun vasemmalla puolen istuu punaisen kirjavassa paidassa ja mustissa housuissa katsoja pyörätuolissa. Hänellä on mustat aurinkolasit ja vaalea lippalakki. Hänen takaansa näkyy toisen katsojen siluetti. Heidän edessään on pieni neliskulmainen pöytä, joka on peitetty valkoisella pöytäliinalla. Pöydällä on virvokkeita. Taustalla kauempana seisoo muita katsojia. Sää on aurinkoinen mutta suurin osa katsojista on varjossa.

Itämaista tanssia, sirkustemppuja ja retkiä lähelle ja kauas

Kesä on vilkastuttanut Kotokampuksen toimintaa ja kaikenlaista kulttuuriaktiviteettia on piisannut.

Lue lisää
Neljä soittajaa soittaa kahta haitaria, rumpuja ja bassokitaraa. Yleisö tanssii. Osa tanssijoista on pyörätuolissa. Yleisöä istuu myös pöydissä kuuntelemassa soittajia.

”Arjen ongelmaratkaisutyötä”

Taiteesta ja kulttuurista keskusteleminen on elämänsisältö-asiaa, josta keskusteleminen tuo myös henkilökunnan työhön lisää sisältöä.

Lue lisää
Huoneen keskellä olevalla pöydällä on tietokone ja muuta elektroniikkaa. Pöydän ääressä istuu ruutupaitaan pukeutunut henkilö. Salissa istuu pöytien ääressä myös muita henkilöitä. Heidän kohdalla valokuva on kuitenkin epätarkka, jotta henkilöitä ei tunnistaisi kuvasta.

”Kulttuuri ja taide osana hyvää elämää uudessa Kotokampuksessa”

Vuoden aikana jokaiselle asukkaalle laaditaan yksilöllinen kulttuurisuunnitelma.

Lue lisää
Nurmikolla on pieni valkoinen, pyöreä pöytä. Pöydän ääressä on kaksi henkilöä. Toinen heistä seisoo. Hänellä on ruudullinen huivi ja samaa kangasta oleva esiliina. Toinen henkilöistä istuu pyörätuolissa. Hänellä on musta lierihattu. Kummankin henkilön kasvoille on maalattu valkoinen naamio.

”Kampanjaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asiakkaiden kanssa”

Tavoitteenamme on saada luova toiminta integroitua osaksi hoivaa. Toivomme, että asiakkaat yhdessä henkilökunnan kanssa löytäisivät oman näköisensä tavan toteuttaa kulttuuria, osallistua ja nauttia siitä.

Lue lisää